
Rainmaker
Kuinka tunnettuutta kasvatettiin yrityspäättäjien keskuudessa
Kun soitat yrityksen aspaan tai kohtaat myyjän kotiovellasi tai vaikkapa chatissa, olet hyvin suurella todennäköisyydellä tekemisissä Rainmaker-nimisen suomalaisen yhtiön kanssa.
Kyseessä on Suomen suurin asiakaspalvelun ja myynnin ulkoistusta tarjoava yhtiö, jolla on yli 15 miljoonaa asiakaskohtaamista vuodessa. Rainmakerin palvelut sopivat tehostamaan hyvin monen tyyppisten yritysten toimintaa. Osaaminen teknologian ja ihmisten johtamisessa on tuottanut poikkeuksellisia tuloksia.
Haasteena kuitenkin on, että vain harva yrityspäättäjä tuntee Rainmakeria. Alhaisesta tunnettuudesta seuraa, ettei yhtiön erinomaisia ratkaisuja ja referenssejä tunneta. Tämä puolestaan vaikeuttaa harkintaryhmään pääsyä ja palveluiden myyntiä.
Toteutimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa kampanjan, jonka tavoitteena oli yrityksen tunnettuuden kasvattaminen sekä ratkaisukeskeisistä palveluista viestiminen.
Talouselämän printti- ja digimedioissa toteutettu kampanja ajoittui helmi-huhtikuulle 2025.
"Loimme Käänteen kanssa mainonnan konseptin, joka erottuu ja toimii pitkäkestoisesti eri välineissä ja kanavissa. Kampanjan ansiosta potentiaalisten asiakkaiden yhteydenotot ovat lisääntyneet.", iloitsee Rainmakerin toimitusjohtaja Tapio Korttilalli. Kampanja värikkäine origamieläimineen tuo ripauksen leikkimielisyyttä asiapitoiseen ja harmaana pidettyyn talousmediaan.
Printti- ja digimainoskampanja, yritysilmeen kirkastaminen, valokuvatuotannot: Käänne Agency.
Rainmaker









"Loimme Käänteen kanssa mainonnan konseptin, joka erottuu ja toimii pitkäkestoisesti eri välineissä ja kanavissa. Kampanjan ansiosta potentiaalisten asiakkaiden yhteydenotot ovat lisääntyneet."
Tapio Korttilalli
toimitusjohtaja, Rainmaker
Graafinen ulkoasu logoineen on Käänne Agencyn käsialaa. Se ilmentää Rainmakerin periaatteita: rohkeutta toimia kaavoista poiketen, kykyä ratkaista haasteet tehokkaasti, tahtoa tehdä asiat yhdessä, rennolla otteella ja kannustaen.



Toteutimme kuvaukset, joissa malleina toimivat Rainmakerin työntekijät – myynnin ja asiakaspalvelun ammattilaiset. Rainmakerin toimipaikoista yhdeksän sijaitsee Suomessa ja yksi Espanjassa.
